tiistai 22. joulukuuta 2020

Designtekstiilin näyttely Jännärin näyteikkunassa

Oli jo melkein usko tähän koko projektiin loppumassa mutta lopulta juttu alkoi sujua ja saimme tehtyä ihan hyvän näköisen näyttelyn näyteikkunaan. Aluksihan näyttelyn piti toteutua kirjastossa mutta kun siihen ei ollutkaan mahdollisuutta niin siirryimme näyteikkunaan. Näyteikkunassa ei ollut sähköjä mutta saimme tehtyä sinne sähkösopimuksen ja näyttely on nyt siellä 8.1.2021 asti.

Jännärin näyteikkuna

Jännärin näyteikkuna edessä

Suunnitelma näyteikkunaan

Kävimme 4.12 katsomassa näyteikkunaa ja 8.12 olimme jo saaneet suunnitelman aika hyvin kasaan. Tehtävää oli kuitenkin vielä. Kävimme Rustasta hakemassa valokuvakehyksiä johon kirjoitimme töiden nimet, tekijät ja tekniikat.

Valokuvakehykset

Tiedot tuotteista tulee valokuvakehyksiin

Tietokortit tulostetaan

Näyttelyyn tehtiin myös kolme julistetta

Rakennuspäivä. Ja sähköt, vihdoin

Kaikki tavarat on tuotu paikalle


Aloitimme rakentamisen 17.12. Ja kyllä, suunnitelma oli oikeastaan aika selvä jo 8.12 mutta siinä välissä oli kaikenlaista, etäpäiviä sun muuta joten rakentaminen aloitettiin vasta 17. päivä. Emme saaneet kaikkea ihan valmiiksi torstaina joten vielä perjantaina palasimme rakentamaan näyttelyä.

Torstain jälkeen

Perjantaina jatkoimme hommia ja saimme näyteikkunan valmiiksi

Näyteikkuna sisältä päin

Perjantai iltapäivänä kävin vielä tulostamassa pikaisesti parit tietokortit uudestaan kun suunnitelmat kuitenkin muuttuivat vähän päivän aikana. Sitten saimme vihdoin laittaa oven kiinni ja sanoa heipat rakentamiselle.




Pidempi näyteikkuna

Kadunpuoleinen ikkuna

Teimme vielä 22.12 koululla näyttelystä Facebookiin tapahtuman, Salon kaupungin tapahtumakalenteriin tapahtuman ja muutaman lehtijutun.



Purkaminen on sitten silloin 8.12. Kiitos katselusta!





torstai 10. joulukuuta 2020

Näyttely kirjastoon -tai sitten ei

 Alunperin meidän oli tarkoitus järjestää kirjastoon näyttely, jossa olisi designtekstiilissä valmistettuja tuotteita mutta tuli mutkia matkaan ja kirjaston näyttely peruttiin. Minun oli tarkoitus tehdä näyttelystä näyttötyö mutta sekään ei varmaan ole enää mahdollista tämän kaiken hässäkän jälkeen.

Kävimme kuvaamassa ja mittaamassa kirjaston näyttelytilan




Piirsimme erilaisia sommitelmia näyttelytilaan

Värikartasta etsin värejä maalattaviin kalusteisiin

Pöytälevyt maalattiin

Teimme tietokortteja kaikille tuotteille

Tällaiselta oli näyttelyn tarkoitus näyttää


Ja sitten iski takapakki. Kirjastosta tuli ilmoitus että kaikki talven tapahtumat on peruttu pandemian takia eikä myöskään meidän näyttelyä saa sinne järjestää. Noh, päätimme etsiä kaupungilta näyteikkunan johon voisimme tuoda tuotteita esille ja löysimmekin ihan hyvän näyteikkunan.


Jännärin näyteikkuna

Kävimme mittaamassa ja kuvaamassa näyteikkunan



Piirsimme myös näyteikkunasta pohjapiirroksen ja aloimme suunnittelemaan, miten tuotteet saataisiin näyteikkunaan esille. Kävi kuitenkin ilmi että näyteikkunassa ei ole sähköjä ja tarvitsisimme valot kuitenkin sinne. Projekti on nyt oikeastaan kokonaan tyssännyt tähän. Suunnitelmat on tehty mutta mitään ei saada aikaiseksi kun missään ei ole sähköjä. Etsimme jo toista näyteikkunaa mutta siellä sama ongelma, ei sähköjä.

Teimme koululle tuotteista esillepanoja ja ne ovat aika hyvällä mallilla jo. Kaikki hommat ovat nyt kuitenkin jäissä sen sähköhomman takia. Aika alkaa pikkuhiljaa loppua kesken joten katsotaan nyt saako tästä näyteikkunaa koskaan tehtyä.



Vyölaukku asiakastyö

Sen jälkeen kun olin oman vyölaukkuni saanut valmiiksi, opettaja Sorja kiinnostui myös samantapaisesta vyölaukusta ja lähdin sitten toteuttamaan hänen vyölaukkuansa.
Teimme vyölaukkuun brodeerauksen samalla tavalla kuin omassa vyölaukussanikin.
 
Värilliset kukat


Vyölaukkuun valikoitui elämänkukka. Lähdin ensin tekemään niitä värillisinä ja sitten pelkkänä ääriviivana.


Ääriviivallinen versio


Kokeilimme molempia vaihtoehtoja testikankaalle

Testikappale 1

Testikappale 2


Varsinaiseen työhön valikoitui kuitenkin pelkkä ääriviivallinen elämänkukka

Varsinaisen kankaan brodeeraus
Valmis vyölaukku
Tämä vyölaukku kiinnitetään magneettinapeilla omaan vyöhön, se poikkeaa siinä mielessä omasta laukustani jossa oli itse vyö kiinni.
Sisälle valittiin samanvärinen kangas kuin brodeerauksessa käytetty langan väri.